Suomi tutuksi: Turun saariston Parhaat kohteet ja nähtävyydet

Vaikka itse olen Savosta, niin osa sukuni juurista ulottuu syvälle ruotsinkieliseen Turun saaristoon. Äitini sukua on syvältä Turun saaristosta ja siksi siellä on tullut etenkin lapsuuskesinä vietettyä aikaa. Teini- ja aikuisvuosiin mahtui hetkellinen tauko, ettei saaristossa tullut oikein käytyä, mutta nyt viime vuosina olen taas herätellyt uudestaan saaristokäyntejäni, ja se on ollut aivan ihanaa!

Lue loppuun

Vuosikooste 2023

Okei, nyt on jo vähän noloa. Eletään huhtikuun puolivälin paremmalla puolella jo, ja vasta nyt julkaisen viime vuoden vuosikoosteen. Meinasin jättää kokonaan julkaisematta, kun ollaanhan tässä jo uuden vuoden melkein puolivälissä, mutta nautin itse näistä niin paljon jälkikäteen, että päätin kuitenkin naputella loppuun ja julkaista. Välillä on kiva palata lukaisemaan, että mitä minäkin vuonna on tapahtunut.

Lue loppuun

Aussileivät

Meidän perheen vakkarina tarjottavana toimivat aussileivät, joita veljeni ja vanhempani söivät ensimmäisen kerran yli vuosikymmen takaperin Australiassa. Leivän täytekombo kuulostaa monen mielestä aika erikoiselta, mutta toimiikin ihan älyttömän hyvin yhteen. Oudolta kuulostava makuyhdistelmä hurmaa poikkeuksetta myös ensikertalaiset. Lue loppuun

Suomi tutuksi: Vinkit Joensuuhun

Parhaillaan eletään kotimaan matkailun kulta-aikaa. Suomi on etenkin kesäkuukausina mieletön matkailumaa, joten nyt on oiva hetki listata muutamia vierailunarvoisia paikkoja. Yksi tällainen on ehdottomasti itärajan tuntumassa sijaitseva Joensuu. Monelle Joensuu on tuntematon paikka, eikä sinne oikein eksy ilman kunnon syytä, koska kaupunki ei sijaitse kunnolla minkään suurempien reittien varrella.